Sirpa Hannele Heinonen

Olen Kouvolassa asuva ja työskentelevä tekstiili- ja kuvataiteilija. Valmistuin muotoilijaksiKymenlaakson ammattikorkeakoulusta vuonna 2003. Osan tekstiilitaideopinnoistani suoritin Liverpoolissa John Mooresin yliopistossa. Tällä hetkellä opiskelen kuvataiteilijan ylempää korkeakoulututkintoa Kankaanpään taidekoulussa (SAMK) oman taiteellisen työni ohella. Minulla
on pitkä työtausta myös ohjaajana kädentaitoaineiden parissa. Kuulun Kouvolan taiteilijaseuraKOUTA ry:hyn, Tekstiilitaiteilijat TEXO ry:hyn ja Taiteilijat O ry:hyn (Ornamo ry).

Luonto, materiaalit, mielikuvat, tekstuurit ja fragmentit ovat minulle tärkeitä inspiraation lähteitä. Teokset ovat syntyneet monesti materiaalilöytöjen, pohdintojen, kokeilujen sekä joskus sattumienkin myötä ja luoneet idean syntyneeseen lopputulokseen. Pidän asioista, joista löytyy erilaisia elementtejä katsottuna läheltä tai kaukaa. Haluan kokeilla, etsiä ja löytää. Yhdistelen monesti teoksiin erilaisia materiaaleja sekä myös sattumalta löytyneitä ”aarteita”. Katson
ympäristöäni tietoisesti, alitajuisesti, hakien ja löytäen visuaalisia ärsykkeitä teosteni työstämiseen.


Pohdiskeleva ja hidastempoinen tekeminen on minulle hyvin tyydyttävää matkantekoa itseeni,kokemuksiin, tunteisiin sekä hiljaisuuteen. Annankin taiteelle mahdollisuuden kertoa jotakin itsestäni ja ”sisäisestä maailmastani”.

Mahdolliset yhteydenotot ja lisätiedot:
sirpahannele.heinonen@gmail.com
https://sirpahanneleheinonen.com

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus